|
|
|
Lapsellinen maailma
PEKKA HOMASEN
maalauksia galleria Napassa 7.3.2007 saakka
|
|
Sommitelman painon alla
PEKKA HOMASEN
maalauksia Kempeleen kunnantalolla 30.11.2004 saakka
Oululainen kuvataiteilija Pekka Homanen on
ripustanut näyttelyn Kempeleeseen. Kunnantalon aulassa on esillä
seitsemän maalausta. Kokonaisuuden yhteinen nimittäjä on härkä.
Ei-esittäviin maalauksiin se kiinnittyy pienenä muovieläimenä -
sellaisena, joilla lapset leikkivät. Joissakin kuvissa kyseistä eläintä
on hahmoteltu myös ääriviivoina kankaalle.
Homanen on munatemperaa tai sekatekniikkaa käyttäen
maalannut islamilaisesta taiteesta poimimaansa kuviota. Maalauksissa
Bull Market tai Unfinished Business kuviot levittäytyvät
järjestyneesti yli koko kehystämättömän kankaan. Sommitelmasta tulee
pääosin toistoa. Ainoa muutos kuvakentässä on alalaitaan asettuva raita,
joka sekin toistaa samaa teemaa muunneltuna. Näissä maalauksissa härät
taiteilevat rajapinnalla ja hyvin pienenä osana kokonaisuutta.
Marttyyri l ja 2 maalauksissa on pyritty modernin maalaustaiteen
geometriseen sommitelmaan. Lähtökohdan kivikkoisuudesta huolimatta
tehtävässä on aivan kohtuudella onnistuttu ja l pienten muovihärkien
osana on olla sommitelman painon alla.
Ripustuksen viimeiseen maalaukseen nimeltä
Paha poika on ääriviivaistunut jäykkä puuheponen, jonka selässä
istuu poika kädessään suurta alistuneen oloista härkää osoittava tikku.
Sama hahmo seikkailee jo edellisessäkin maalauksessa nimeltä
Kujanjuoksu.
Härän rooli jää kaihertamaan mieltä. Eläimenä se on voiman symboli,
mutta Homasen taiteessa se alistuu pieneksi. Viimeistään tässä vaiheessa
välähtää, olisiko taiteilijan tähtäimessä väkivallan kuvaaminen? Teosten
asetelma voisi symboloida eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa, ehkä myös
meidän ihmisten välistä. Siihen viittaa muslimitaiteilijoiden käyttämän
kuvion mukailu American Stars -nimisessä teoksessa.
Timo Jokelainen, Sanomalehti Kaleva,
28.11.2004
Rauhaa, rakkautta ja
muovihärkiä
PEACE
AND LOVE BROTHERS!
Pekka Homasen näyttely Galleria 5:ssä 20. heinäkuuta asti.
Ryppyotsaisille taiteentuntijoille varoitus heti alkuun:
Pekka Homasen töissä on kultahilettä, tähtitarroja, jouluvaloja, ja
ennen kaikkea pienenpieniä muovihärkiä. Älkää menkö katsomaan, tai
muistakaa ainakin että teitä on varoitettu! Nuoren kuvataiteilija Pekka
Homasen näyttely on hämmentävä ja epäsovinnainen kokonaisuus. Kauneuteen
taiteilija sortuu melko usein, mutta se ei häiritse. Paikoin maalaukset
ovat kuin kieli poskella räväytettyjä vitsejä, mutta kun taiteilija
toisaalla vakavoituu, ei katsojan ole helppo seurata perässä, jättää
koomista asennoitumista.
Näyttelyn sisältö on kuitenkin vakavanlainen. Homanen
vastaa töillään viimevuosien myllerryksiin maailmalla, mutta mukana on
myös yleismaailmallisempaa ja ajattomampaa tematiikkaa. Saarnamaisuutta
töissä ei ole, vaikka ajatusmaailma onkin selvä heti näyttelyn nimestä
lähtien. Julistamisen sijaan työt antavat vain vihjeitä ja palapelin
osia katsojalle, joka saa tehdä johtopäätöksensä itse. Hämmentävää
teoksissa on se, että vaikka tekijällä onkin selvästi painavaakin
sanottavaa, katsoja harhautetaan pinnalliseen tarkasteluun hassuilla
keksinnöillä ja materiaaleilla.
Homanen vaatii katsojaa syventymään ja tulkitsemaan,
näkemään humoristisen ja ironisen pintakerroksen taakse. Vaatimus on
kunnianhimoinen, mutta ehkä myös katsojaa yliarvioiva näyttely voi olla
liian helppo ohittaa hauskana vitsinä.
ANTTI KARSIKAS, Sanomalehti Kaleva |
Härkää sarvista
Pekka Homanen haluaa herätellä ihmisiä pohtimaan
Pienillä muovihärillä voi olla ihmeen paljon voimaa. Kun
ne laitetaan vastakkain punainen akvarelli taustanaan, väreilee niiden
keskinäinen jännite raamien ulkopuolelle. Kohta otetaan yhteen ja lujaa.
Pekka Homasen töissä härät symboloivat valtaa, maskuliinisuutta ja sitä,
mikä on kiehuttanut maailman hornankattilaa liian pitkään. Muovihäräthän
ovat alun perin öljyä, josta tapellaan viimeiseen mieheen.
Kuusamosta Ouluun kauan sitten muuttaneen Homasen kolmannen
yksityisnäyttelyn nimi on kantaaottavasti "Peace and Love Brothers!".
Galleria 5:ssä on esillä 18 teosta, joissa mittelevistä häristä osa on
muovin sijaan tehty maalista ja kultahileestä tai jouluvaloista. Vaikka
materiaali, koko ja väri vaihtuvat, tehtävä itseironian välittäjänä
säilyy.
- Ihmisten on helpompi nauraa ensin eläinhahmolle, taiteilija perustelee
valintaansa. Lopulta tajuamme katsovamme eläimessä itseämme.
Homanen kertoo tarvitsevansa vahvan sysäyksen ryhtyäkseen
maalaamaan. Uusimman näyttelyn taustalla on syyskuun 11. päivä
käynnistynyt surullinen tapahtumasarja, jonka loppua ei näy.
- Meni kuitenkin aikaa, ennen kuin löysin muodon näille töille. On
turhaa tehdä itsestäänselvyyksiä. Hyvä taideteos on sellainen, joka
pakottaa pohtimaan.
Homanen ei halua olla saarnamies, mutta kokee
luonnollisena roolinsa ajatusten herättäjänä. Joskus kannattaa pysähtyä
miettimään asioiden yhteyksiä uudelta kantilta. Näin on ehkä vähän
viisaampi käsittelemään tulevia tapahtumia. Jotkut tauluista huokuvat
itämaista symboliikkaa. Prameat kullanväriset raamit taas kuvaavat
länsimaista materian palvontaa. Kaksi eri kulttuuria on vahvasti läsnä.
- Toisaalta minulle on ihan sama, mitä katsojan päässä liikkuu. Jokaisen
mielikuvitus tuottaa omanlaisensa tulkinnan. Joku näkee teoksissa idän
ja lännen kamppailun, toinen taas avioparin tahtojen taiston.
Näyttelyn työt on paria lukuun ottamatta tehty tänä
vuonna. Kollaasista on tullut Homaselle mieluinen muoto tehdä taidetta.
Hän maalaa akvarelleja ja akryylejä muun muassa kankaalle ja paperille,
lisäilee askarteluhilettä, tussia ja paperisuikaletta. Härät
seikkailevat rautaverkkojen, teräsketjujen ja cd-rom-levyjen seassa.
- Lähes kaikki työni ovat nykyään kollaaseja. Virittelen koko ajan
mielessäni ideoita, joissa hyödyntäisin uusia materiaaleja. Mies nappaa
arkipäiväisiä esineitä osaksi kollaasejaan. Muovihärät ovat peräisin
viinipulloista. Kymmenisen vuotta intensiivisesti taidetta tehnyt
Homanen yrittää elää taiteen ehdoilla. Opiskelut Limingan ja Kankaanpään
taidekouluissa ovat ohi. Nyt hän opettaa itse Limingassa.
- Opettaminen on mukavaa. Taidekouluissa on motivoitunutta väkeä, sillä
niihin ei ajauduta, vaan hakeudutaan.
Pekka Homanen odottaa mielenkiinnolla ensi kesää, jolloin hänen
teoksiaan viedään Petroskoihin. Kyseessä on näyttely, johon Petroskoin
taidemuseo valitsi Oulun ja Joensuun taiteilijaseurojen jäsenten töitä.
Vastavuoroisuuden periaatteella toimiva vaihto liittyy kulttuuria yli
rajojen vievään Kulttuurijuna-projektiin.
Tänä kesänä Homasen töitä on Galleria 5:n lisäksi
nähtävissä kahvila-ravintola Sokerijussissa Pikisaaressa. Keraamiset
ihmishahmot, joihin on liitetty piirilevyjä, ovat esillä Oulun
taiteilijaseuran järjestämän näyttelyn yhteydessä. Oululainen taide
levittäytyy heinä-elokuuksi ulkoilureittien varrelle Hupisaarilta
Kauppatorin kautta Pikisaareen. Taiteilija on itse tyytyväinen
sunnuntaina päättyvään näyttelyynsä.
- Olen mielestäni saanut aikaan ilmavan kokonaisuuden. Työt pääsevät
oikeuksiinsa, kun niiden ympärillä on tarpeeksi tilaa.
Pekka Homanen aikoo jatkaa tulevaisuudessa eläinaiheen
parissa, mutta seuraavan sarjan aihe on vielä auki. Liikkeellepanevaa
voimaa tarvitsee tuskin kovin kauan odottaa, sillä konflikteja tässä
maailmassa riittää.
MILLA ISOPOUSSU, Koillissanomat, 16.7.2003
Pekka Homasen näyttely “Peaceand Love Brothers!"
hallituskatu 5:ssä ensi sunnuntaihin saakka. Galleria 5 on avoinna
keskiviikosta perjantaihin klo 12-18, lauantaina ja sunnuntaina klo
12-16. |
Esteettinen
viimeistely tukee aiheen vakavuutta
Pekka Homanen
hallitsee taiteen tekniikat varsin monialaisesti.
KUUKAUDEN TAITEILIJA
PEKKA HOMASEN
KOLLAASIMAALAUKSIA
OULUN TAIDEMUSEON KAHVILASSA 2.11. 2003 SAAKKA.
Siitä ei pääse mihinkään, että
näyttely, jossa jokainen teos vaikuttaa loppuun asti ajatellulta ja on
myös loppuun asti viimeistelty, herättää välittömästi positiivisen
vastareaktion. Oulun taidemuseon kuukauden taiteilijan Pekka Homasen
näyttely on tällainen. Limingan taidekoulussa opettajana toimiva
kuusamolaissyntyinen Pekka Homanen (s. 1964) hallitsee taiteen tekniikat
varsin monialaisesti. Hänen ilmaisussaan kautta linjan on varmuuden
kantamaa iskevyyttä.
Lokakuun näyttelyynsä Homanen on
tuonut yksinomaan kollaasimaalauksia keskittyen niissä kaikissa teemaan,
jota parhaiten luonnehtii esitteessä oleva vetoomus: Peace and Love
Brothers! Vetoomuksen laukaisijoina ovat olleet viime vuosien
maailmanlaajuiset uhkatekijät ja katastrofit. "Taiteilijan
mahdollisuudet vaikuttaa suuriin mullistuksiin ovat hyvin pienet, mutta
taide voi kylvää siemenen tulevaisuuden varalle.” Huumori ja itseironia
tekevät synkät asiat helpommin käsiteltäviksi ja ymmärrettäviksi",
Homanen pohtii.
Symbolisia dokumentteja ajasta
Homasen teoksissa toistuva uhan
symboli on pieni musta härkä, useimmiten hyökkäykseen valmistautuva.
Härkä ei kumarra rautaesirippua, New Yorkin Manhattanin pilvenpiirtäjiä
eikä islamilaisen kulttuurin ikivanhaa kehtoa,
Bagdadia.
Homanen erottaa teokset selkeillä
välipohjilla, joilla kaikilla verenpunaisesta ultramariiniin,
keltaiseen, tummansiniseen ja mustaan on kohdetta tukevat merkityksensä.
Maalausjälki on huolellisen hienostunutta. Oheismateriaalit - värikkäät
paperisuikaleet, tähtitarrat, askarteluhile ja vastukset - palvelevat
kokonaissommittelua. Teokset on kehystetty erittäin perinteisesti. Onko
kyseessä parodioiva viite ihmisen hitaaseen muuntautumiskykyyn.
Punasävyinen rautaesirippu ja yönmusta
Manhattan 3 ovat voimakkaimmin latautuneita teoksia. Näkemys
lopullisesta katastrofista, punapohjainen
Grande finale, jossa ihminen tuhoaa elämän itse kehittämällään
tekniikalla, on kuvattu robotti-ihmisen avulla pelkistetyn tehokkaasti.
Myös Lihavanmiehen tanssille, hyvinvointiyhteiskunnalle, voi siis koska
tahansa tulla loppu.
Pekka Homasen persoonallisia
dokumentteja ajasta voi tutkailla useista näkökulmista käsin. Juuri
tämän vapaan assosiointimahdollisuuden Homanen haluaakin katsojille
suoda – mielikuvituksen ja huumorin lisämausteiden kera.
Soile Seppä, Pohjolan Sanomat |
|
|
|
|